Testibudjetti 2000 XP

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

SIIRI, TUURE.

TUURE. Onko sinulla hauska, Siiri?

SIIRI. Erinomaisen hauska. (Hetken vaiettuaan äkkiä pyörähyttäen tuoliansa). Jospa vain käsittäisin, kuinka sinä jaksat istua murjottaa, kuin mikäkin mörökölli.

TUURE. Olen monta kertaa yrittänyt puhutella sinua.

SIIRI. Yrittänyt, niin.

TUURE. No—o?

SIIRI. No niin, ei se riitä, että yrittää; pitää myöskin onnistua.

TUURE. Niin, mikäli minä ymmärrän, niin —

SIIRI. — niin sinä olet epäonnistunut, aivan niin.

TUURE. Missä sitten?

SIIRI. Yrityksessäsi saada minut puhumaan.

TUURE. Sinut? No, sinun järjenjuoksusi on todellakin — — —

SIIRI. Mitä?

TUURE. Oikeata naisen viisautta.

SIIRI. Hyvä ainakin, kun tunnustat, että se on oikeata. (Vaitiolo.)

TUURE. No, suostutko antautumaan, Siiri?

SIIRI. En.

TUURE. Etkö? No, sitten luemme edelleen. (Vaitiolo.)

SIIRI. Tuure!

TUURE. Mitä tahdot?

SIIRI. Etkö sinä omasta mielestäsi ole hyvin häijy?

TUURE (matkien Siiriä). En.

SIIRI. Mutta minun mielestäni olet.

TUURE. Vai niin. (Vaitiolo.)

SIIRI. Äsh, Tuure!

TUURE. Sanoitko jotakin?'

SIIRI. En niin halaistua sanaa.

TUURE (katsoo kelloaan). Neljännestä vaille kuusi. Kymmenen minuutin auringonpimennys yhden hatun takia.

SIIRI. Älä yhtään kiemurtele, kaikki on sinun syysi.

TUURE. Minun, tietysti.

SIIRI (hiipii Tuuren tuolin taakse). Ukkoseni!

TUURE. Vai niin, pikku noita, sinä tulit kuitenkin!

SIIRI. Huolitko minut polvellesi?

TUURE. Huolin, jos olet oikein kiltti ja hyvä.

SIIRI. Minä koetan parastani hetkisen. (Istuu Tuuren polvelle.)
Muistatko, kun näit minut ensimäisen kerran?

TUURE. (piloillaan) En, sitä en todellakaan jaksa muistaa.

SIIRI (uhaten). Tuure!

TUURE. No niin. Se tapahtui luistinradalla. Sinä olit niin viehättävä!

SIIRI. Olinko?

TUURE. Mustassa, vyöttävässä puvussasi, jossa oli harmaa turkisreunus.

SIIRI. Ja — hattu sitten! — —

TUURE. Joka oli näin vähän toisella korvalla. Siinä oli pitkä, pehmeä höyhensulka, joka — —

SIIRI. Sinä kehuitkin sen aivan pilviin asti.

TUURE. Salattu hyökkäys.

SIIRI. Jos se olisi ollut vanha ja ruma — niin —

TUURE. — niin olisin vielä enemmän ihaillut kauniita kasvojasi —

SIIRI (tukistaa häntä). Äläpäs kiertele, Tuure. Sinä inhoat rumia hattuja!

TUURE. Niin, mutta sinun nykyinen hattusi ei olekaan ruma; ja sitä paitsi on se ollut tuskin kymmentä kertaa käytännössä.

SIIRI. Oikea variksenpelätin se on ja ollut minulla siitä saakka, kun menimme naimisiin.

TUURE. Kolmetoista kuukautta takaperin.

SIIRI. Niin, mutta Pariisin-uutuudet ovat vain yksivuotisia kasveja.

TUURE. Ja kuitenkin viljellään niitä niin suurella huolella.

SIIRI. Kas niin, — Aijotko nyt käydä vielä viisastelemaan?

TUURE. En suinkaan. Semmoista vaikutusta ei kai mikään hattu ole vielä kehenkään tehnyt.

SIIRI. Jospa tietäisit, kuinka sievä tämä on!

TUURE. Todellakin?

SIIRI. Kolme heleänväristä sulkatöyhtöä, jotka riippuvat näin. (Osottaa niiden asentoa.)

TUURE. Mahtaa olla aistikas.

SIIRI. Ja sitten kimppu irtoruusuja niskassa.

TUURE. Minä pidän enemmän kiintonaisista ruusuista — jotka eivät ole niskassa!

SIIRI. Ole nyt kiltti ja hyvä poika!

TUURE. Sinähän ostit aivan äsken kaksi hattua?

SIIRI. Ne olivat talvihattuja.

TUURE. Ja tämä on?

SIIRI. Tämä on keväthattu.

TUURE. Ja sitten?

SIIRI. Tulevat tietysti kesähatut.

TUURE (irrottautuu Siirin syleilystä ja nousee). Muistatko sinä,
Siiri, mitä minä sanoin kosiessani sinua?

SIIRI (kyyristäytyy tuoliin). Sanoithan sinä paljonkin.

TUURE. Muun muassa, että minä olen köyhä mies.

SIIRI. Ei, sen sinä sanoit myöhemmin.

TUURE. Mutta sinä tiesit sen.

SIIRI. Tiesin kyllä.

TUURE. Minä lisäsin vielä, että sinun täytyy —

SIIRI (panee kätensä ristiin ja höpöttää kuin ulkolukua:) — olla säästäväinen, tyytyä teatterissa vaatimattomaan paikkaan, kieltäytyä juhla-illallisilta, olla yksinkertainen, tarkka ja kiltti. No, enkö sitten ehkä ole ollut?

TUURE. Olisipa hauska tietää, mikä mies voisi sinua nyt vastustaa.

SIIRI. Emmekö istuneet kolmannella parvella, kun olimme ensimäisen kerran teatterissa?

TUURE. Kyllä niin, mutta toisella kerralla istuimme nojatuolissa.

SIIRI. Olenko ollut yhdelläkään oikealla juhla-illallisella?

TUURE. Et, mutta ainakin kymmenellä väärällä. Ja siksi toiseksi, jos rupeaa oikein tarkastamaan — —!

SIIRI. Niin, mutta sitäpä ei pidä koskaan tehdä, silloinhan kaikki menettää arvonsa.

TUURE. Ehkä. — Mutta ei, ei kaikki.

SIIRI. Saahan Siiri hatun?

TUURE. Sinulla ei ollut mikään rikas koti, Siiri. Eikö koskaan sattunut, että sinulta kiellettiin mitään?

SIIRI. Ei koskaan, mitä vaatetukseen tulee.

TUURE. Vai ei.

SIIRI. Voipi säästää niin paljon monessa muussa asiassa.

TUURE. Sehän oli jotakin aivan uutta.

SIIRI. Niin, minä en ole vielä sinulle näyttänyt kaikkia taitojani taloudenhoidossa.

TUURE. Et, niitä et tosiaankaan ole näyttänyt.

SIIRI (hiipii Tuuren luo). Täytyyhän sinun vaimosi käydä ihmisten tavalla puettuna, Tuure.

TUURE. Et tiedä, miten sinä minua kiusaat, Siiri. Ja muuten: näytätkö sinä nyt sitten apinalta?

SIIRI. Apinalta?

TUURE. Niin, minä en salli tuommoista puhetta.

SIIRI. En minäkään. Ush, kuinka sinä olet häijy, Tuure!

TUURE. Kun en tahdo uhrata 40 markkaa muotikauppiaan hassutuksiin!

SIIRI. Sinä olet — (heittäytyy tuoliin ja itkee).

TUURE. Kas niin, Siiri, älä itke. Tiedäthän, että minun on mahdoton sietää sinun kyyneleitäsi.

SIIRI (nyyhkyttäen). En minä itke — — Minä olen päinvastoin oikein — iloinen — hyvin onnellinen. On vain niin raskasta ajatella — — että sinä — — et lainkaan — välitä minusta — — mitä minä tahdon tai toivon — —

TUURE. Enkö minä välitä! Oo, aivan liian paljon!

SIIRI. Ja sitten olet sinä ollut niin omituinen ja hajamielinen viime aikoina. Et suudellutkaan minua eilen muuta kuin kolme kertaa.

TUURE. Kas niin, pieni lapsellinen eukkoseni! (Istuutuu Siirin viereen.)

SIIRI. lapsellinen? Minä kyllä tiedän, että sinä pidät minua sekä lapsellisena että pahana ja rumana vielä lisäksi — —

TUURE. Kevät-taivaan ei tarvitse olla ruma, vaikka se panee tavallaan kaipaamaan sateenvarjoa.

SIIRI. Mamma raukka oli kyllä oikeassa sanoessaan, että me emme sovi yhteen.

TUURE (vakavasti). Niin, minäkin pelkään hänen osanneen oikeaan.

SIIRI (nousee äkkiä). Kas niin, uskotko sinä nyt sitäkin päälle päätteeksi? Oi, minä olen onnettomin olento, mitä maa päällään kantaa!

TUURE. No, älä ymmärrä minua väärin. Minä tarkoitan —

SIIRI. — että sinä kadut.

TUURE. Ei. Mutta että sinua ei ole kasvatettu köyhän miehen vaimoksi.

SIIRI (pyyhkien silmiään). Kyllä, kyllä vain. Kaikki käy hyvin, kun vain yrittää.

TUURE. Niin, siitä se riippuu.

SIIRI. Jos me esim. lakkaisimme juomasta iltapäivä-kahvia?

TUURE. Ja mitä vielä?

SIIRI (miettii). Niin, ja sitten voimme vähän alentaa Liisan palkkaa.
Se on todellakin liian suuri.

TUURE. Ikäänkuin hänen uskollisuuttaan voisi rahalla maksaa! Vai niin,
Siiri, nämä ovat siis sinun taloudenhoitoperiaatteitasi?

SIIRI. Oho, kyllä minä voin vielä muutakin. Kas, sillä tavalla saa rahaa — —

TUURE. Ostaakseen —?

SIIRI. Välttämättömiä tarpeita, niin.

TUURE (syrjään). Kasvatus! Olisi tosiaankin väärin moittia häntä. (Ääneen.) Koko sydämesi riippuu siis kiinni tuossa koreassa hatussa, lapsonen?

SIIRI. Ei koko sydämeni, muuta kuin pienen pieni sirpale vain.

TUURE. Ja kuinka iloiseksi sinä tulisit, jos saisit toiveesi täytetyksi?

SIIRI. Oo, niin iloiseksi, niin iloiseksi!

TUURE. No niin, olkoon oikein tai väärin. Osta sinä leikkikalusi, lapsi hyvä. (Huokaisten.) Minä koetan hankkia rahat.

SIIRI. Sinä rakas, armas jörö-jukka! Mutta onhan se aivan varma!

TUURE. Olenko milloinkaan rikkonut lupaustani?

SIIRI. Oo, — et suinkaan — — Mutta — —

TUURE. Mutta mitä?

SIIRI. Että sinä — että sinä — —

TUURE. Eihän lapsi vain ole menettänyt puhelahjaansa? Että sinä — että sinä — —?

SIIRI. Että sinä et kadu!

TUURE. Kuinkapa minä voisin katua?

SIIRI. Jos olisit katunut, niin ei kuningattaren kruunukaan olisi voinut lohduttaa minua. (Kietoo kätensä Tuuren kaulaan.)

TUURE. — —No, etkö nyt lähetä hakemaan aarrettasi?

SIIRI (veitikkamaisesti). Jospa tietäisit — —!

TUURE. Mitä? Joko se on täällä?

SIIRI. Älä suutu!

TUURE. Sinä olit siis aivan varma, että — —

SIIRI. Olinhan minä. Mutta minä ajattelin, että pahimmassa tapauksessa
— — Ymmärrätkö — pahimmassa tapauksessa —

TUURE. Niin, minä ymmärrän.

SIIRI. Sinä et olisi voinut kieltää, kun vain olisit saanut nähdä sen.
Odotahan vähän. (Juoksee vasemmalle.)

TUURE (yksin). Minä olen mieletön, hullu! Tämmöisiä ylellisyys-menoja nyt! — — Jos voisin sanoa Siirille kaikki. — —? Ei, ei vielä, ei vielä! Onhan minulla hiukan toivoa, ja sitä paitsi — — Mutta mistä saada rahoja tähän. (Seisoo ajatuksiinsa vaipuneena.) No niin, oli menneeksi. Pahimmassa tapauksessa käyköön niinkin. Ne päivät, jotka ovat jälellä, tahdon — täytyy minun nähdä hänet iloisena. Sitten? — — Sitten en tahdo ajatella mitään. — —

SIIRI (vasemmalta hattu päässä). No, onko mitään ihanampaa!

TUURE (katselee häntä). Tuskin.

SIIRI. Ja entäs kun minä kävelen. Katsohan vain, mitenkä sulkatöyhdöt hyppelevät!

TUURE. Aivan kuin sirkushevosen selässä.

SIIRI, Hyi, Tuure! Kuinka voit sanoa niin — ilkeästi.

TUURE. Minä myönnän, että se oli halventavasti sanottu. Mutta totuus sattuu välistä pujahtamaan esiin aivan huomaamatta.

SIIRI (seisoo peilin edessä nyökytellen päätään). Ei, sirkushevosilla ne ovat paljon suuremmat.

TUURE. Ja paljon kauniimmat.

SIIRI (arvokkaasti, ottaen hatun päästään). Sinulla ei ole makua,
Tuure.

TUURE. Eikö ole? Ja kuitenkin olen valinnut sinut puolisokseni.

SIIRI. Anteeksi, minäpä se valitsin sinut.

TUURE (nauraen). Siinä tapauksessa tunnustan mielelläni, että — sinulla on hyvä maku. Mutta nyt pitää minun mennä.

SIIRI. Mihinkä niin?

TUURE. Ulos —. Konttorista hakemaan rahaa.

SIIRI (mielistellen). Mitä sillä tekee! Mamma väitti aina, että on huonoa taloudenhoitoa maksaa käteisellä.

TUURE. Niin, tulee kyllä huokeammaksi, kun ei maksa ollenkaan (syrjään) — kuten hän.

SIIRI. Ei, mutta vähän kerrassaan.

TUURE. Säästä sinä viisautesi, Siiri, muuten muserrat minut aivan kokonaan. (Hellästi.) Onko pikku vaimoni nyt oikein tyytyväinen?

SIIRI. Oikein tyytyväinen ja iloinen. Mutta en ainoastaan tuon takia (osottaa hattuaan), vaan sen tähden, että minulla on kiltein ja parhain mies maailmassa! (Heittäytyy Tuuren syliin.)

TUURE (syrjään). Mistä saada rohkeutta synkistämään tämmöistä auringonpaistetta. (Ääneen.) Anna minun olla, Siiri. (Lykkää Siirin luotaan.)

SIIRI. Mikä sinun on?

TUURE. Minun? Mikäpä minun olisi. Apropos, Siiri. Nyt juuri johtui mieleeni eräs ajatus. Jos me sattumalta menettäisimme kaikki, mitä meillä on, jos meidän olisi pakko supistaa huvituksiamme, tapojamme — mitä sinä silloin sanoisit?

SIIRI. En mitään. Minä vain itkisin, itkisin yöt ja päivät. Mutta miksi puhut sinä niin kauheita asioita?

TUURE. En tosiaankaan tiedä. Mutta hyvästi nyt hetkeksi.

SIIRI. Ethän sinä viivy kauan?

TUURE. Korkeintaan puoli tuntia, toivon minä. Hyvästi, lapsukaiseni. (Menee perältä.)

SIIRI (avaa oven). Tuure! Taaskin sinä unohdit suudella minua! (Tuure suutelee häntä nopeasti ja menee). Niin kummalliseksi kuin hän on käynytkin. Äsken hän melkein tyrkkäsi minut luotaan ja — — varmaankin minä vain kuvittelen. Sen konstin minä kyllä osaan. (Laittelee hyräillen hattua päähänsä peilin edessä.) Ei, Liisan pitää nähdä tämä. (Huutaa.) Liisa, Liisa!